Jahtaa kilometrejä ja kohota kuntoa Kilsajahdin opastuksella!

Kilsajahti on maksuton liikuntaohjelma, jossa kerätään kilometrejä kävellen, juosten, pyöräillen ja hiihtäen. Ohjelma sopii niin liikunnan harrastamisen aloittamiseen kuin jo kokeneemmallekin liikkujalle, sillä Kilsajahdissa valittavanasi on viisi eri tasoista tavoitetta. 

Palvelun käyttö aloitetaan valitsemalla oma tavoite. Palvelu suosittelee sinulle sopivaa, mutta voit halutessasi valita tavoitteen myös itse oman lähtötilanteesi mukaan. 

Näin valitset oikean tavoitteen!

MATALA

Tämä tavoite on tarkoitettu liikuntaa aloitteleville ja vain vähän sitä harrastaneille. Tärkein asia liikunnan aloittamisessa on, että aloitat maltilla ja kunnollesi sopivalla tasolla, jotta liian kova aloitus ei johda liikuntainnon nopeaan lopahtamiseen. Pidä maltti ja totuttele liikuntaan rauhassa, palvelu kertoo kun olet valmis nostamaan tavoitetta!

KEVYT

Tämä tavoite sopii liikuntaa vain vähän tai epäsäännöllisesti harrastaneille. Maltillisen aloituksen jälkeen olennaisinta on pyrkiä liikkumaan säännöllisesti, sillä silloin liikunnasta on kaikista eniten hyötyä. Liikunnan määrää nostetaan vain vähän, sillä viikoittainen liikunta on tässä vaiheessa vielä tärkeämpää kuin itse määrä!

YLLÄPITÄVÄ

Tämä tavoite on tarkoitettu jo säännöllisesti liikkuville, tottuneille liikunnan harrastajille. Kun liikunta on säännöllistä, voidaan liikuntakertojen ja liikunnan määrää alkaa nostamaan. Tämän tason viikkotavoite perustuu yleisiin terveysliikunnan suosituksiin, joten viikkotavoitteen saavuttaminen tarkoittaa, että saat terveytesi kannalta riittävän annoksen kestävyysliikuntaa! 

KOHOTTAVA

Tämä tavoite on tottuneille liikunnan harrastajille, jotka haluavat haluavat nostaa kuntotasoaan seuraavalle tasolle. Kunnon nostaminen vaatii säännöllisyyden lisäksi jo reilua nostoa viikoittaisessa liikunnan määrässä, joten varmista, että olet todella motivoitunut liikkumaan enemmän. Tässä vaiheessa olisi hyvä myös jo viimeistään ottaa lihaskuntoharjoituksia mukaan!

HAASTAVA

Tämä tavoite on aktiivisesti liikkuville liikunnan harrastajille. Haasta itsesi keräämään enemmän kilometrejä vaikka muutamaksi viikoksi tai pyri ylläpitämään aktiivista liikuntaharrastustasi, kun kunto on riittävällä tasolla. Nyt vaaditaan jo lisäämään liikuntatunteja viikkoon, sillä kestävyysliikunnan määrän lisääntyessä myös tarve lihaskuntoharjoituksille, levolle ja kehonhuollolle kasvaa.

Valitse tavoitteesi lähtötasosi mukaan ja nosta tavoitetta, kun olet valmis lisäämään viikoittaista liikunnan määrää. Saat valitsemaasi tavoitetta vastaavan kilometritavoitteen, jota voit kerätä kasaan kävellen, juosten, pyöräillen ja hiihtäen. 

Kirjaa liikkumasi kilometrit ylös palveluun, niin saat palautetta ja seuraat viikkotavoitteesi täyttymistä. Voit myös seurata oman liikunta-aktiivisuutesi kehitystä sekä kirjattujen kilometrien kertymistä palvelussa kuukausi- ja vuositasolla.

Oma porukka kasaan ja kaverit mukaan!

Mitä olisi kuntoilu ilman toisten kannustusta, kirittämistä tai jopa pientä kilvoittelua? Voit myös perustaa palveluun oman tiimin ja kutsua perheen, kaverit tai työporukan mukaan jahtaamaan kilometrejä kanssasi! Ohjeet tiimin perustamiseen löydät täältä.

Luo oma ilmainen tilisi ja aloita jahti!

www.kilsajahti.fi

Kävele, juokse pyöräile ja hiihdä!

Kilsajahti on liikuntaohjelma, jossa kerätään kävely, juoksu, pyöräily ja hiihtokilometrejä!